Meillä on kaikki valmista!

 

Tästä lähdettiin melkein kolme vuotta sitten, tontinrajamerkit saatiin viime vuoden juhannuksen aikoihin ja tänään näyttää tältä!

 

Matkaan on mahtunut niin ilon kuin surunkin kyyneliä, kuikkua ja onnea. Toisinaan on tehnyt mieli heittää rukkaset nurkkaan, mutta usein miten on ollut haltioissaan ja ihmeissään; miten voi olla mahdollista, että minä voin kohta asua uudessa, kauniissa kodissa Kymijoen rannalla. Paljon on virrannut vettä Kymijoessa ja ajatuksia & tunteita minun pääni sisällä tämän projektin aikana. Nyt päällimmäinen tunne on riemunsekainen helpotus -meidän koti on valmis ♥ Ja kyllä, tekisin saman uudelleen!

Iso kiitos kaikille mukana olleille, niin yhteistyökumppaneille kuin läheisillekin. Tästä päivästä eteenpäin ehdimme kanssanne ihan minne vaan, sillä nyt putosivat Ollikaisten puhki kuluneet hanskat maahan!

Iloisia messuja kaikille!

Välipäivä

Jee, tänään ei tarvitse kastella, niinpä voi keskittyä kirjoittamaan päivitystä. Airon Haaveen piha alkaa valmistua. Vielä tänään laitetaan pikkupätkä nurmikkoa, jos sade taukoaa. Viikonloppuna saadaan kiveys valmiiksi ja aloitetaan köynnössäleikköjen rakentaminen. Torstaina haen säleikkövilliviinit, kiinanlaikkuköynnökset ja ruusut   Viherpeukaloilta ja sen jälkeen kaikki kasvitkin ovat paikoillaan.

Muutamia kasveja hain myös Mustilasta, sillä Velho höyhenpensaita sai vain heiltä, samoin Japaninmangolia ”Vanha rouva” ja koreanvaahtera ovat Mustilasta.  Mustilassa kannattaa vierailla tullessaan Kouvolaan päin. Se on kaunis paikka, erityisesti alppiruusujen kukkimisen aikaan, mutta myös muulloin. ”Metsä” on todella satumainen ja vierailemisen arvoinen!

Myös ”japanilainen puutarhani” alkaa valmistua. Vesiharppu jäi haaveeksi, sillä pumppu peittää hurinallaan pisaroiden putoamisen äänen…
Lyhdyt, jotka tilasin Vesilähteestä, ovat ihanat ja sopivat pihan tähän kohtaan! Vielä penkki ja vähän heiniä, niin valmista on.